lauantai 7. tammikuuta 2017

Tästä se lähtee

Olen täällä Lontoossa oleskellut jo kota kaksi viikkoa. Töissäkin olen ehtinyt käymään jo kolmena päivänä. Jos kuitenkin aloittaisin ensimmäisistä puolestatoista viikosta, jotka ovat kuluneet nähtävyyksien, siivoamisen ja muun sellaisen parissa.

Tulin siis Lontooseen 26. joulukuuta illalla. Yksi nykyisistä kämppiksistäni päästi minut sisään ja sittenhän kaikkein ensimmäiseksi (11 aikaan illalla) pääsin siivoamaan tätä nykyistä huonettani sillä se oli jätetty jokseenkin hirveään kuntoon. Siivoamiseen ja vielä rästissä oleviin koulutehtäviin käytin vielä seuraavankin päivän jolloin Viivi tuli Lontooseen.

Vihdoin 28. päivä pääsin oikeasti ulos uudesta kämpästäni ja katsomaan minne olinkaan päätynyt. Tuonkin päivän amuun mahtui vielä hiukan siivoamista, mutta illalla pääsimme Viivin kanssa katsomaan Lontoossa pyörivää näytelmää Harry Potter and the Cursed Child.


Seuraavana päivänä lähdettiin sitten kiertämään Hyde Parkin Winter Wonderlandia. Ja täytyy vain sanoa, että täällä päin osataan kyllä jäsärjestää joulun ympärille tapahtumia paremmin kuin Suomessa. Winter Wonderlandiin verrattuna Helsingin tuomaan markkinat jäävät pahasti jälkeen. Winter Wonderlandistä löytyi joulukoristeita myyviä kojuja, ruokapaikkoja, vuoristoratoja, karuselleja, luistin rata ja jopa karuselleja, jotka oikeastaan olivatkin baareja (joista tietenkin sai kaikkea kaakaosta lähtien). Illalla käytiin vielä katsomassa toinen osa Harry Potter and the Cursed Child näytelmästä.

Seuraavana päivänä vuorossa oli Liverpool Street ja sen kaikki Vintage kaupat sekä todella hyvää kaakaota. Pääsin myös ensimmäistä kertaa japanilaiseen ravintolaan täällä Lontoossa. Ja niistä ei kyllä ole pulaa täällä, joten ehdin niissä varmasti vielä kiertää ennen Suomeen paluuta.

Uuden vuoden aattona oli sitten lähtö Cmaden Towiin, josta lähti CouchSurfing tapahtuma Scavenger Hunt, eli kiersimme ympäri Lontoota tehden jos jonkin näköisiä tehtäviä (esimerkiksi kaikki ryhmän jäsenet menevät yhdessä puhelinkoppiin, kaikki ryhmän jäsenet roikkuvat puussa tms.). Kiersimme ensin kolme tuntia tehden tehtäviä, jonka jälkeen oli pieni lounas tauko Camdenissä pubissa, jonka jälkeen matka jatkui seuraavat kolme tuntia. Harhauduttiin kuitenkin polulta hiukan jossain vaiheessa lounaan jälkeen ja päädyttiin istumaan pieneen paikalliseen pubiin, josta matka lopulta jatkui pubiin, joka oli sovittu viimeiseksi kaikkien ryhmien tapaamispaikaksi. Siellä odottelimme sitten puoleen yöhön asti jutellen ja tutustuen muihin, kunnes lähdimme Alexadra Palacelle katsomaan ilotulituksia. Olimme jokseenkin kaukana keskustasta, joten Thamesin ilotulitukset näkyivät jokseenkin huonosti, mutta ainakaan ihmisiä ei ollut niin paljon kuin lähempänä keskustaa (vaikka kyllä ihmisiä silti oli sen verran, että lähteminen paikalta ilotulitusten jälkeen kesti jonkin aikaa).




















3. päivä olikin sitten lähtö Holland Parkille. Ja tiedoksi vain kaikille, että Holland Park on se paikka minne muutan sitten kun musta tulee rikas. Holland Park on Notting hillin vieressä ja täynnä taloja, joista iso osa on jättimäisen kokoisia. (Kannattaa katsoa Googlestaniin ymmärrätte mistä puhun : D) Ja näiden hinnat ovat siis 2 000 £/kk ylöspäin (one bedroom flat). Mutta olen lukenut tutkimuksesta, jossa todettiin, että nuoremmasta sisaruksesta tulee yleisimmin miljonääri, joten vahva luotto on tällä hetkellä siihen, että tuolla joskus vielä asun!!
Holland Parkissa on myös puisto (Holland Park) ja siellä on Kyoto Gardens, joka oli syy, miksi ylipäätään menimme Holland Parkiin. Kävimme myös Natural History Museumissa ja illalla kävimme syömässä syntymäpäivä illallisen Jamie's Italian ravintolassa.


Seuraavana päivänä aloitinkin työt. työ ajat ovat 9-17 eli todella hyvät verrattuna aiempiin 2am herätyksiin. Toistaiseksi töissä on ollut hiljaista, koska en juuri mitään osaa tehdä ilman ohjeistusta ja kaikilla on aika kiire, mutta enköhän pääse asioista pikku hiljaa jyvälle, niin pääsen sitten tekemään enemmänkin asioita kuin vain tekemään perus hotellivarauksia tai juoksemaan Tescossa.


Loppuun vielä joitain kuvia Lontoosta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti